Julkaisu pvm: Lokakuu 16, 2024
Koko: 6" x 9"
Sivuja: 133
Sidonta: Pehmeäkantinen
Värit: Mustavalkoinen
Kansi: Matte
Paperi: 60# valkoinen
ISBN: 9789526554334
Hinta 16.00 $
Kirja kertoo Raamattuun kirjoitetusta tapahtumasta. Tapaus on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin loppupuolelle. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti siihen vaiheeseen, kun Jeesus oli ristiinnaulittu ja noussut kuolleista, mutta ei vielä noussut taivaaseen. Eli Pääsiäisen ja Helatorstain väliseen aikaan. Tapahtuman maantieteellinen paikka on Israelin Galilea ja tarkemmin Galilean meren rannalla. Tapauksessa Pietari oli muutamien muiden opetuslasten kanssa rannalla ja sanoi lähtevänsä kalaan. Hänhän oli ammatiltaan kalastaja.
He olivat epätietoisia tulevaisuudestaan, olihan Jeesus, jota he olivat seuranneet ja jolta he odottivat paljon, juuri ristiinnaulittu. He odottivat, että Jeesus olisi tuleva Israelin yhdistäjä ja kuningas. Nyt kaikki odotukset olivat romahtaneet. Ehkä Pietari ajatteli palata kalastajan ammattiin, ja se mitä oli tapahtunut Jeesuksen kanssa, oli nyt ollutta ja mennyttä.
Toiset sanoivat lähtevänsä mukaan. Heitä lähti veneellä kalastamaan yhteensä seitsemän miestä. Vaikka he olivat olleet kalastamassa koko yön, he eivät saaneet yhtään kalaa verkkoonsa. Eikö kalastuskaan enää onnistunut kuten ennen? Todella noloa ammattikalastajalle.
Sitten aamun valjetessa he näkivät rannalla miehen, jota he eivät vielä tunnistaneet. Mies kysyi, olivat he saaneet kalaa. He joutuivat tunnustamaan epäonnistuneensa täydellisesti. Mies kehotti heitä heittämään verkon veneen oikealle puolelle. Vaikka he eivät tunnistaneet miestä Jeesukseksi, he toimivat ohjeen mukaisesti. Eihän heillä ollut mitään menetettävää. Pian verkko oli täynnä kaloja. Silloin he myös tunnistivat ohjeen antajan. Hän oli Jeesus.
Raamatun sanaan uskovalle tämä on kuvaus historiallisesti tapahtuneesta asiasta. Monet muut kuitenkin pitävät tarinaa jonkinlaisena uskonnollisena propagandana. Mutta kertomuksen yksityiskohdat jakavat myös uskovien mielipiteitä. Johannes kertoo muun muassa, että kalansaaliin kalojen tarkka lukumäärä oli 153 kalaa.
Tästä on käyty keskustelua ja jopa kiistelty asian merkityksestä. Joidenkin mielestä lukumäärä ei tarkoita erityisesti yhtään mitään. Se kertoo vain, että kaloja oli paljon. Joidenkin mielestä taasen Raamattuun ei sisälly merkityksettömiä sanoja tai lukumääriä. Lukumäärä 153 sisältäisi näin ollen jonkin merkityksen tai vertauskuvan.
Meidän tulee muistaa, että juutalaisille numerot ja luvut olivat tärkeitä. Jokaisella kirjaimella oli ja on numeroarvo ja näin ollen myös jokaisella sanalla ja lauseella oli ja on numeroarvo. Johannes, joka kertoi evankeliumissaan asian, oli juutalainen nuorimies. Hänelle luvulla 153 oli ehdottomasti merkitystä. Jos hän ei heti sillä hetkellä ymmärtänyt viestin merkitystä, hän jäi varmasti miettimään mikä se olisi voinut olla. Ei niitä kaloja muuten olisi laskettu tarkkaan ja vielä kirjoitettu evankeliumin viimeiseen kappaleeseen.
Moni uskova myös vierastaa kaikkea numeroihin ja erityisesti numerologiaan viittaavaa. Eli, että sanojen tai lauseiden lukuarvoilla olisi jokin yliluonnollinen tai tärkeä sanoma tai merkitys. Tämä on sinänsä erikoista, koska Raamattu on täynnä erilaisia lukuihin liittyviä merkityksiä.
Raamattu jopa kehottaa laskemaan lukuarvojen taakse kätkeytyvää tietoa. Esimerkiksi Ilmestyskirjan kappaleessa 13 kehotetaan niitä, joilla on ymmärrystä tutkimaan lukua 666.
Ilmestyskirja kappale 13: ”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”
Kalojen määrän tekee myös mielenkiintoiseksi se, että Jeesuksella oli myös yksi kala hiilloksella. Hän pyysi opetuslapsiaan seuraansa syömään valmiiksi hiillostettua kalaa. Rannalla oli siis yhteensä 154 kalaa.